Ammattikunnan tunnus
Cordon Bleu – ammattikunnan tunnus
- 1 §
- Ammattikunnan tunnus on perustettu vuonna 1974
- 2 §
- Tunnus osoittaa haltijan olevan Suomen Keittiömestarien Yhdistys ry:n jäsenen ja omaavan keittiömestarin tai pääkylmäkön ammattitaidon ja -tiedon.
- 3 §
- Tunnuksen myöntää anomuksesta yhdistyksen hallitus edellyttäen, että anoja täyttää em.vaatimukset ja on ollut yhdistyksen jäsenenä vähintään kaksi (2) vuotta, sekä on suorittanut yhdistyksen hallituksen määräämän lunastusmaksun.
- 4 §
- Jos jäsenyys päättyy, sitoutuu tunnuksen saanut palauttamaan sen yhdistykselle, erikseen määrättyä korvausta vastaan.
- 5 §
- Yhdistyksen hallitus voi myöntää ammattikunnan tunnuksen kullattuna henkilölle, joka on ansioitunut yhdistystoiminnassa tai on muuten tukenut yhdistyksen toimintaa, sekä NKF:n tai FMSC:n järjestötoiminnassa ansioituneille henkilöille.
- 6 §
- Kultaisia tunnuksia voi olla käytössä korkeintaan kuusi kappaletta Suomessa ja vastaavasti yksi kutakin FMSC:n jäsenmaata kohden.
- 7 §
- Tunnusta kannetaan gastronomisissa tilaisuuksissa, vuosikokouksissa ja juhlatilaisuuksissa, sekä työpaikalla silloin, kun tulee osoittaa, että kantaja omaa ammattipätevyyden ja on yhdistyksen jäsen.

