Silakkamarkkinat 2008
Etelä-Suomen keittiömestari yhdistys Helsingin silakkamarkkinoilla jo toistakymmentä vuotta
Helsingin kauppatorilla silakkamarkkinoita on vietetty jo 266 kertaa aina vuodesta 1743 alkaen. Etelä-Suomen Keittiömestarit ry vastasi tänäkin vuonna jo perinteeksi muodostuneesta silakkakeiton myynnistä. Aurinkoinen syksysää suosi ja jo ennen myynnin alkamista oli myyntikojun edessä jono odottamassa keiton saapumista.
Tänä vuonna myynti onnistuikin hyvin. Saimme neljässä ja puolessa tunnissa myytyä 889 annosta, joka on hieno suoritus. Keskimyynniksi tuli reilu 3 annosta minuutissa!
Kokonaismyynnissä päästiin 4445 euroon.
Keiton valmistelut oli aloitettu varhain sunnuntai aamulla ravintola Bank:n tiloissa. Herkullista keittoa oli valmistamassa puheenjohtajamme Jukka-Pekka Revon johdolla Jari Kumpulainen, Minna Nikkonen, Raija Rusakko, Jarkko Karhu, Esa Lehtonen, Pirjo Karuranta sekä kolme Perhon oppilaitoksen oppilasta.
Myyntipisteitä oli kaksi ja työ kävi jouhevasti. Myynnin tehotiimissä olivat Wiljam Pyy, Hannu Kalliokoski, Anja Mailasalo, Kalevi Utriainen Aija Viitaniemi, Jari Uotila, Antti Huhtamäki, Pekka Arpikari, Hanna-Liisa Pöyhönen, Jaakko Korhonen ja Eija Manninen.
Keitto sai paljon kehuja ja moni oli pettynyt, että keittoa ei ole myynnissä koko silakkamarkkinoiden ajan. Moni asiakas lähettikin kiitokset kokeille erittäin herkullisesta silakkakeitosta. Sitä oli ilo myydä.
Useat olivatkin vakioasiakkaita monen vuoden ajalta ja käyneet silakkamarkkinoilla syömässä herkullista keittoamme.
Moni olisi halunnut ostaa keittoa kotiin. Muutamalla asiakkaalla olikin kannellinen astia mukana kotiinkuljetusta varten. Myös monelle ulkomaalaiselle keitto maistui erinomaisesti.
Liikuttavin kiitos oli pieneltä pojalta, joka ei äidin suostuttelusta huolimatta ensin halunnut syödä keittoa, mutta oli suostunut maistamaan ja syönyt koko annoksen. Lopuksi hän tuli varta vasten reippaasti kumartamaan ja kiittämään hyvästä keitosta.
Näin loimme taas yhden hyvän ruokamuiston!
Onnistuneesta tapahtumasta suuret kiitokset kaikille osallistujille sekä yhteistyökumppaneille Kalaliike Eriksson, Chips Food, Ateriamestarit, Meira Nova, Valio Oy, Fazer Oy, Euracon kuluttajatuotteet, Unilever Finland, Krunex, Ravintola Banks, Lasse Lundqvist Oy, joilla oli suuri merkitys tapahtuman onnistumiselle!
Tästä on hyvä jatkaa …
- Aurinkoinen mestareiden pilkkikisa Haikossa helmikuussa 2011
- Blinitapahtuma Stockmannilla
- Liittopäivät Vaasassa 12-14.2.2010
- Pääsiäismyyjäiset ja – talkoot 2004
- Pikkujoululounas ja merkkipäivämuistamiset 2010
- Pikkujoulut ja vuosimerkkimuistamiset 2009
- Pilkkikilpailu 7.3.2010 Haikko
- Silakkamarkkinat 2008
- Stockmann Herkun avajaiset 4-6.3.2010
- Vuosikokousillallinen 20.3.2010
- WACS Junior Challenger/Dubai 22-24.2.2010
- Silakkamarkkinat 2003

