Etelä-Suomen Keittiömestarit ry.

Etelä-suomen keittiömestarit ry

Blinitapahtuma Stockmannilla

Blinitalkoot 16.1.2004 Ravintolakoulu Perhossa

BlinitapahtumaSeuraavat yhdistyksemme jäsenet osallistuivat talkoisiinAri Heikkola, Kalevi Utriainen, Wiljami Pyy, Pertti Ulvi, Pirjo Karuranta, Markus Maulavirta, Torsti Uotila, Jaakko Korhonen, Dan Koskinen , Tatu Lehtovaara, Jari Kumpulainen , Timo Lehtinen ja Jarmo Vähä-Savo . Aki ja Perhon 2. Kokkiluokka osallistui kokopäiväisesti blinien paistoon ja HELPA:n (Roihuvuoren) kokkioppilaat paistoivat valmiiksi 1125 bliniä.

Taikinan oli tehnyt Krunexin Jari Anttila ja hän myös kuljetutti taikinat kouluille.

Taikinaan raaka-aineita olivat lahjoittaneet Heinosta Jörgen Wikström ja Valio. Blinien paistamiseen ja sienisalaattiin, sekä mätitahnaan sponssia saatiin seuraavilta firmoilta, Evisol, Kalamesta, Kalatukku Eriksson, Arla, Valio, Heino, McCormick, Unilever Bestfoods.

Lundqvistin Lasse kiikutti paistetut blinit illalla varastoon ja aamulla Stockalle.
Kaunis Kiitos kaikille heille aktiivisesta osallistumisestaan Yhdistyksen hyväksi.
Blinitapahtuma Stockmannilla 17.1.2004

Mestareille oli jaettu työvuorot ja jokainen hoiti pestinsä kiitettävästi. Asiakkaat olivat erittäin kiinnostuneita ja Stockan väki tyytyväisiä järjestelyihin ja tapahtumaan. Jarmo Vähä-Savo oli vastuu ja yhteyshenkilö Stockmannilaisiin.

Seuraaville henkilöille oli buukattu työvuoro blinikeikalle
Lasse Lundqvist, Torsti Uotila, Antti Huhtamäki, Tommi Hedman, Jari Kumpulainen, Pekka Pärssinen, Eero Mäkelä, Jukka-Pekka Repo, Liisa Selvenius, Jouni Paassilta, Mika Eskola, Heikki Härmä, Dan Koskinen, Tatu Lehtovaara, Kirsti Niemi, Hannu Kalliokoski, Jaakko Korhonen ja Timo Lehtinen.
Suur Kiitokset Kaikille Osallistujille sekä Tukijoillemme. Teimme mukavan tilin Yhdistyksen kassaan.